perjantai 17. helmikuuta 2017

Vaaleutta.













Meidän makuuhuone muutti talon isoimpaan huoneeseen, hain erästä sisustusstailaaajan unelmaduunia ja sen myötä sain tehtäväksi stailata mm. makuuhuone. Jotain uutta piti keksiä joten innostuin ajatuksesta stailata lasten olkkari makkariksi. Ajatus karkasi hieman käsistä ja huoneet tosiaan vaihtoivat paikkaa keskenään. Huone on melko iso, ikkunoita kahteen suuntaan sekä lasitettu parveke antaa melkein ylellisen vaikutelman makkariin. Valoa tulvii ikkunoista ja korkea katto antaa tilaa hengittää. 

Mulla on nyt menossa "utuinen"-kausi ja halusinkin huoneen ilmeestä utuisen ja pehmeän. Vaalea pellava pystyy mihin vaan! Matoksi laitoin lapsuudenkodista mukana kulkeneen persialaisen silkkimaton, sen jo hieman haalistuneet värit on juuri oikeat. Pehmeää beigeä ja hieman sinistä. 

Makkariin laitoin myös pienen työpisteen johon mahtuu sopivasti läppäri ja pikkuinen lamppu, enempää ei tarvitse. Siinä voi suunnitella tulevia juttuja ja välillä selailla uusimmat lehdet.

Työtä jota hain en saanut, pääsin kyllä ihan loppusuoralle haastatteluihin mutta periksi en anna, vielä löydän sen mun unelmaduunin, stailausta tottakai! Ja tulihan meille sen johdosta nyt ainakin kiva makkari! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti